Tekplast tekee historiansa suurimman investoinnin – uudet toimitilat nousevat Rantavallinkaaren teollisuusalueelle

27.03.2026

Tekplast muuttaa kesällä 2026 uusiin toimitiloihin Rantavallinkaaren teollisuusalueelle. Uudet tilat mahdollistavat viime vuosina vahvassa kasvussa olleen yritystoiminnan kehittämisen tulevaisuudessakin. Kahden miljoonan euron investointi on yrityksen historian suurin.

Tekplastin uudet toimitilat nousevat parhaillaan Kokkolan Rantavallinkaaren teollisuusalueelle. Tarve uusille tiloille oli selkeä: Tekplast toimii tällä hetkellä Kokkolan Jänismaalla kolmessa eri hallissa, minkä lisäksi yritys vuokraa lisätiloja tarpeen mukaan. Kasvava yritys on hyödyntänyt tilojen potentiaalin loppuun.

”Nykyisellä toimipisteellämme meillä ei ole enää kasvun mahdollisuuksia. Tilauskantamme on vahva, minkä vuoiksi tilantarpeemme on lisääntynyt. Oleellinen syy muutolle on myös se, että uudet yhtenäiset tilat tulevat sujuvoittamaan päivittäisiä toimintojamme ja vaikuttavat näin myönteisesti henkilöstömme viihtyvyyteen. Asiakkaillemme muutos tulee näkymään entistäkin parempana tuotelaatuna ja lisääntyneenä kapasiteettina”, kertoo Tekplastin toimitusjohtaja Juha Jokisalo.

Tehokkuutta ja ergonomiaa työnkiertoon

Neliöitä uusissa tiloissa tulee olemaan reilut 2000, joista 1000m2 on tuotantotilaa, 400m2 toimisto- ja sosiaalitilaa ja loput kylmää varastotilaa. Lämmitysmuodoksi Tekplast valitsi ympäristöystävällisen kaukolämmön. Jokisalolle oli tärkeää, että paikallisen yrityksen kasvuaskel toteutetaan paikallisten yritysten voimin: rakennuksen suunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen ja rakennusurakoitsijana toimii S&A Talo Oy. Teräsrunkoasennuksista vastaa KL-Asennus Oy, kattoelementeistä Katto Consulting Oy, LVI-töistä PV Putkityö Oy ja sähkötöistä Ab Säkra Oy.

”Uuden rakennuksen suunnittelussa on tehty toimintamme kannalta oleellisia ratkaisuja. Lasikuitupuoli on eristetty muovi- ja metallipuolesta, ja sinne asennetaan tehokkaampi ilmanvaihto. Työpisteet järjestellään siten, että työnkierto on mahdollisimman tehokasta, ja että esimerkiksi ylimääräiset siirrot jäävät pois. Uusiin tiloihin asennetaan myös kattonosturit siirtoja helpottamaan. Näin parannamme henkilöstömme viihtyvyyttä sekä työergonomiaa ja -turvallisuutta”, Jokisalo kertoo.

Uuden toimipisteen hyödyt ulottuvat myös rakennuksen ulkopuolelle: hyvän kokoisella tontilla on tilaa esimerkiksi esivalmisteiden ja konttien säilyttämiseen, ja jäljelle jää tulevaisuutta ajatellen myös laajentamisen varaa. Tontti on hyvien kulkuyhteyksien varrella ja esimerkiksi autonpurut voidaan suorittaa turvallisesti tontin rajojen sisäpuolella.

Strateginen panostus yrityksen tulevaisuuteen

Jokisalon mukaan uudet toimitilat ovat Tekplastille merkittävä strateginen askel. Kahden miljoonan euron arvoinen investointi on yrityksen historian suurin.

”Olemme suunnitelleet tätä useita vuosia ja koko Tekplastin porukka odottaa innolla, että pääsemme siirtymään uusiin, toimivampiin tiloihin. Tämä on tulevaisuuttamme ajatellen iso strateginen panostus, jolla tulee olemaan iso vaikutus kehitykseemme ja henkilöstömme hyvinvointiin.”

Rakennustyöt tontilla alkoivat loka-marraskuun vaihteessa 2025. Rakennuksen on määrä valmistua toukokuussa 2026.

Hanke on EU:n osarahoittama.

FI Euroopan unionin osarahoittama POS scaled