Tekplastilla on meneillään kasvun ja kehityksen vaihe. Yrityksellä on käynnissä kolme eri EU:n osarahoittamaa kehityshanketta, joilla kehitetään tuotantotiloja, tuotannon tehokkuutta, työergonomiaa sekä tuotevalmistusta.
Uudet toimitilat valmistuvat kesällä
Tällä hetkellä kolmessa eri hallissa Jänismaalla toimiva Tekplast muuttaa kesällä uusiin 2000 neliön toimitiloihin Rantavallinkaaren teollisuusalueelle. Hankkeen tavoitteena on tehostaa Tekplastin tuotantoa ja mahdollistaa yrityksen kasvu tulevaisuudessakin. Rakennusprojekti on jaettu viiteen osaan: suunnittelu, maanrakennus, rakennus, sähkö ja LVI. Jokainen vaihe on toteutettu paikallisten toimijoiden voimin. Hanke etenee suunnitellusti, ja uuden rakennuksen on määrä valmistua toukokuussa.
Hallinosturit ja työkaluja uusiin tiloihin
Osana tuotannon kehitysprojektia Tekplastille myönnettiin investointitukea myös hallinosturien hankintaan ja työpisteiden kalustamiseen. Hankkeen tavoitteena on varmistaa työnteon sujuvuus, tehokkuus ja ergonomisuus uusissa toimitiloissa. Hallinosturin ja työkalujen hankinta etenevät aikataulussa.
Prototyypistä sarjavalmistukseen
Kolmas hanke on tuotteen kehitysprojekti. Hankkeen tarkoitus oli kehittää prototyyppinä valmistetusta tuotteesta sarjavalmistettava tuote. Tämä mahdollistettiin tuotteen valmistukseen suunnitellulla tuotantolinjalla. Hanke päättyi vuodenvaihteessa, ja siinä saavutettiin asetetut tavoitteet.
Hankkeet ovat EU:n osarahoittamia.
